Drip cake

Tänään matkasin siskojeni luo saaristoon ja mukaan nappasin eilen tekemäni täytekakun.Ohjeen bongasin netistä aikoja sitten ja oli todella niin herkullinen kuin sen kuvittelinkin olevan.Kakusta riittää isomallekin porukalle.Tässä valkosuklaakakku vadelmilla ja sitruunalla maustettuna.



Vuoka halkaisijaltaan 20 cm.Pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperia ja reunat voidella/jauhottaa. Helpompaa saada pohja ehjänä pois. Paistolämpö 175 astetta ja uunin alatasolla. Pinta tummuu helposti joten puolessa välissä laitoin folion vuoan päälle.Paistoaika 60min.

Pohja:
5 munaa
150gr valkosuklaata
2½ dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl raastettua sitruunankuorta
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
200gr voita
2 dl sokeria
Erottele valkuaiset ja keltuaiset.
Sulata valkosuklaa
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään (myös sitruunan kuori)
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Vatkaa toisessa kulhossa voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa sitten keltuiset pienissä erissä joukkoon. Lisää sulatettu suklaa vatkaten joukkoon.
Lisää kuivat aineet pienissä erissä.
Lopuksi lisää valkuaisvaahto kevyesti vatkaten.
Paista ja tarkkaile kypsymistä aika ajoin ettei kakku tummu liikaa.
Anna jäähtyä kunnolla ja leikkaa neljään osa. Kootessa levyt kostutetaan kevyesti. Minä käytin maitoa.
Valkosuklaatäyte:
4dl vispikermaa
200 gr valkosuklaata
200gr maustamatonta tuorejuustoa ( ei kevyttä)
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sulata suklaa.Lisää kerman joukkoon ensin tuorejuusto ja sitten suklaa.
Kokoamisessa:
400 gr vadelmia ( itse käytin sulatettuja pakastevadelmia)
2 dl Lemon Guard

Sokerikreemi:
159 gr voita
1tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
2 rkl maitoa
pastaväriä jos kakun haluaa värikkääksi
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.Lisää vaniljasokeri ja maito.
Jaa kreemi halutessasi kolmeen eri kulhoon jos käytät pastaväriä. Liukuväri näyttää kakun pinnalla aika makeelta.
Suklaakuorrute:
100 gr tummaa suklaata
1 rkl rypsiöljyä

Sulata suklaa ja lisää rypsiöljy sekoittaen joukkoon suklaan jäähtyessä.

Kokoa kakku seuraavassa järjestyksessä
Levitä levyn pinnalle Lemon guardia ( ohut kerros)
Valkosuklaamousse
Vadelmia
Hieman valkosuklaamoussea
Päälle seuraava levy ja sama täytejärjestys.Siirrä jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi.

Sokerikreemin levityksessä kannattaa käyttää malttia ettet riko kakun pintaa.Levitin kreemin metallilastalla minkä välillä kastoin kuumaan veteen.
Siirrä jääkaappiin pariksi tunniksi.
Lopuksi kaada sulatettu suklaa pinnalle josta se valuu myöskin reunoille.

Itse koristelin kakun marenkihupuilla , syötävillä kukkasilla ja tuoreilla vadelmilla.

Marenkihuput
Laita uuni lämpiämään 90 asteeseen,
3 valkuista vatkataan kovaksi vaahdoksi.
Lisää 1½ dl erikoishienoa sokeria koko ajan vatkaten.
Vatkaa vaahto kovaksi ja kiiltäväksi.
laita pastaväriä pursotinpussiin aika lähelle tyllan suuta.
Pursota mieleisiäsi marenkihuppuja.
Paista uunissa 60 min ja jätä sen jälkeen ne kuivumaan uuniin.


Itse käytin Emma Ivanen Heirolille suunnittelimia tyllejä. Marengin ohje on juuri siitä pakkauksesta. Jätin kylläkin pois salmiakkijauheen.
                                                 Kiitos kun piipahdit
                                                     //Lena

Lähetä kommentti

Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!

Tags

7 Dots Studio AB Studio Aga Baraniak Album Albumi Alcohol Ink altered art Altered books Altered lamp Altered mannequin Art Daily Cafe Art Journal Bloggaritapaaminen Bloggaus Book Binding Bujoilu Bullet Journal Canvas Canvas Corp Brands Cards Cards und More Cards und More Shop Blog Challenge Christmas Craft Stamper Craftaamo Curly Girl Dalsbruk DIY Altered Art DIY bounded book DIY Furniture DIY Home Decor DIY Lamp Doll Finnabair Frank Garcia Gelli Plate Haaste Hand-bound book Hapanjuuri Hiukset Home Huonekaluja Ihonhoito Joulu Junk art Junk Journal Junk style Juomat Just for fun Kakut Kauneushoidot Keittiö Keitto Kemiönsaari Ken Oliver Kierrätystä Kimitoön Kirjan sidontaa Kolmoset Koristeita Kosmetiikka Kosmetiikka ja Hiukset Koti Kurssit Kutominen Kädentaidot Käsinsidottu Laivat Työ Lamppuja Lamps Leipominen Leipä Lifestyle Limor Webber Lindy's Stamp Gang Lontoo Luonnonkosmetiikka Lämpimät Makeat Makramee Matkalaukku Matkustaminen Meikit Mini albums Minialbum Minialbumi Mixed Media More than words challenge Nannan paperi &Helmi Notebook Notting Hill Näyttely Old books Painting Papergarden Perinne ruoat Photography Piirakka Pohdintaa Prima marketing Ravintolat recycling Relics & Artifacts Ruoka Sisustaminen Stampington Company Steampunk Taalintehdas Tags Taidenäyttely Tandiart Tattered Angels Taulu Taulut Painting The Words & Paintery Blog Tilaustyöt Tiluksilla Tim Holz Traveler's Notebook Tutorials Työ Valokuvaus Vanhoista kirjoista Varalusikka Viking Grace Vintage Vuoden Askartelija kilpailu Watercolor painting WorkShop You Tube video Åbo
Lena Blankenstein-Holmström