Itsenäisyyspäivän juhlintaa

Hyvän päivällisen päättää usein joku makea ja niin tämänkin itsenäisyyspäivän päivällisen. Suunnittelin ihan toisen näköisen näyttävämmän kakun mutta sitten iski laiskuus. Näillä mentiin. Ensimmäisessä kuvassa fammolta perintönä saatu Arabian kahvi/teekannu. Aivan ihana ja sopii väritykseltään tähän päivään.




Kinuskijuustokakku
Pohja hienonnettu 190gr Annan piparkakkuja lakritsan makuisena ( nämä on niin hyviä)
Murusten joukkoon sekoitin noin 80 sulatettua voita. Vuorasin irtopohjavuoan( 23cm) leivinpaperilla ja reunaan laitoin kalvon. Jos ei reunakalvoa ole kotona hoituu se myös leivinpaperilla.Irroitus tosi varovasti kun kakku hyytynyt.Pohjan laitoin jääkaappiin odottamaan täytteen valmistusta.
Täyte: vaahdotin 4dl kermaa jonka joukkoon sekoitin 1 dl tomusokeri. Lisäsin vaahdon joukkoon 1 purkki Valion Kinuskituorejuustoa ( 200gr) ja sekoitin kunnolla. Silla aikaa olin liottanut 4 liivatelehteä kylmässä vedessä. Puristin ylimääräiset vedet pois ja sulatin ne tilkkaan kuumaa appelsiinimehua( mikä tahansa mehu käy). Pilkkosin vaahdon joukkoon 100 gr valkosuklaata.Lisäsin myös kourallisen tuoreita pensasmustikoita kokonaisena.
Nyt täytteen voi kaataa vuokaan ja varovasti tasoitella pinta.Siirsin jääkaappiin noin 3 tunniksi.Juuri ennen tarjoilua lisäsin pinnalle mustikoita, raastettua tummaa suklaata, parit piparkakut sekä pursotettuja kermakukkasia( lisäsin pursotinpussiin hieman sinistä elintavikeväriä). Kukkasten päälle sirottelin kultaisia koristerakeita.Tämä ohje on ihan piposta vedetty niistä aineista mitä kotona oli. Mutta yllättävän hyvää siitä tuli. Pidin kovasti lakritsipiparkakun ja kinuskin yhdistelmästä.

Maalahden limpusta tehdyt keksit. Tämän ohjeen bongasin netistä.Linkki tästä.
Jätin turhan vähän tilaa keksien väliin koska leviävät aika tavalla. Helppo tehdä ja tätä varmasti voi soveltaa kaikkiin saaristolaislimppuihin. Hyvä keino jos leipää jää kuivumaan.

Perinteiset joulutortut viikunahillolla. Kivaa vaihtelua luumuhillolle.

Leipominen on hauskaa enkä ota sitä koskaan niin kauhean vakavasti. Jos menee pieleen niin uusi yritys. Tulos voi välillä olla ruma mutta silti ihan syötävä. 
Mukavaa joulunodotusta kaikille.

                                                  //Lena


Post a Comment

Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!

Instagram

Lena Blankenstein-Holmström. Theme by STS.