Thursday, November 8, 2018

Mikäli Harrodsin tavaratalo kokonaisuudessaan on pelkkää luksusta niin on myös tuo ruokapuoli. Osastoilta löytyy myös eri tyyppiset ravintolat joihin suurimmaksi osaksi aikaa oli jono. Itse en edes ajatellut ruokailevani tuolla juuri sen tungoksen takia.Tästä linkki Harrodsin ruoka- ja viinisivuille

Wednesday, November 7, 2018

Tilaustyö minkä valmistuminen on vienyt koko syksyn. Muuton vuoksi mulla on ollut kaikki tavarat ja inspiraatio hukassa. Mutta vihdoinkin sain kaikki paikalleen ja nyt on aika ryhdistäytyä tällä saralla.Otsikoksi valiutui aarteeni koska tiedän paljonko tämä pikkupoika merkitsee työn tilaajalle. Se ei missään vaiheessa ole jäänyt epäselväksi. Ja miksi ei olisi? Katsokaa tuota ilmettä.



Tuesday, November 6, 2018

Vajaan kilometrin päässä meidän hotellista sijaitsee tavaratalo nimeltään Whiteleys. Tai oikeastaan voisi sanoa tyhjenevä tavaratalo. Enään ei ollut kuin muutama liike auki. Loppuvuoteen mennessä kaikki liikkeet lopettavat ja rakennuksessa alkaa massiiviset rakennustyöt. Tuo upea rakennus muutetaan asuintiloiksi ja hotelliksi. Toivottavasti tekevät sen perinteitä kunnioittaen ja säästävät nuo koristeelliset ikkunat ja portaat.

Kuvahaun tulos haulle whiteleys

Monday, November 5, 2018

Lähdin pitkästä aikaa käymään synnyninseudulleni.Tarkoituksena laittaa isän ja äidin haudat talvikuntoon ja samalla tavata siskoni. Mukaan piti keksiä joku helposti mukana kulkeva tarjottava. Nyt menin siis todella helpolla reseptillä.Valmista piparkakkutaikinaa kaupasta ja siitä se lähti.


Myllyn Paras Perinteinen piparkakkutaikina(klikkaa nimeä) on tuttu ja turvallinen tuote. Kauli leivinpaperin päällä jolloin helppo siirtää vuokaan.
Leikkaa reunat tasaiseksi ja esipaista 175 asteessa uunin alaosassa noin5 min.

Vispaa 4 dl kuohukermaa vaahdoksi ,lisää 2 rkl sokeria vaahdotuksen aikana.
Lisää 180 gr maustamatonta tuorejuustoa sekä 200gr Arlan Piparkakunmakuista rahkaa.
Lisää myös 2 rkl vaniljakreemijauhetta ja sekoita massa tasaiseksi.

Levitä ohut kerros täytettä pohjalle. Ripottele päälle noin 100 gr Fazerin piparkakunmakuista joulusuklaata. Lisää loput täytteestä ja paista uunin alaosassa. 175 astetta ja noin 20 -25 minuuttia.( Suklaan voi hyvin jättää pois.Tällöin ei ole niin makea)

Kauli ylijäävästä piparkakkutaikinasta koristeita piirakan pinnalle. Lisää ne ja paista vielä noin 5 minuuttia. Varo ettei koristeet pala.

Seuraavan kerran kokeilen jotain muuta rahkaa. Jotain ehkä raikkaampaa. Tuo pohja toimii aika monen kanssa.
                                                       //Lena

Instagram

Lena Blankenstein-Holmström. Theme by STS.