Harrods ruokakauppana

Mikäli Harrodsin tavaratalo kokonaisuudessaan on pelkkää luksusta niin on myös tuo ruokapuoli. Osastoilta löytyy myös eri tyyppiset ravintolat joihin suurimmaksi osaksi aikaa oli jono. Itse en edes ajatellut ruokailevani tuolla juuri sen tungoksen takia.Tästä linkki Harrodsin ruoka- ja viinisivuille


Valitse oma lempparisi ja sitten vaan hanat auki




 Huikea kalatiski. Osa kaloista ihan outoja mutta varmasti hyviä jos vain tietäisi miten ne valmistetaan.


  Suklaata löytyi sadoissa eri vaihtoehdoissa. Mieli teki mutta en ostanut.




 Hapanjuurileipä taitaa olla myös täällä suosiossa.4 punnalla sai siihen vaikka omat nimikirjaimet


 Saako olla teetä?

Öljyjä oli mahdollista maistella ennen ostopäätöstä
 Mausteita taasen sai vaikka tuoksutella
 Herkkuja jokaiseen makuun




Tästä linkki keksi ja kakkusivulle

Itse ostin täältä pienen purkin sormisuolaa. Maksoi vajaa 5 puntaa.
Taisi olla ylellisin ruokakauppa missä koskaan olen käynyt.En vaan näe syytä miksi tavallinen ihminen yleensäkään kävisi tuolla ostoksilla. Tai tavallisella työtä tekevällä luultavasti ei olisi mitenkään varaa edes tehdä päivittäisiä ostoksia tuolla. Sen verran kallista on. Toki jos hakee jotain erikoista niin sen varmasti löytää Harrodsilta. Mutta kannattaa poiketa jos olet Lontoossa. Itse käyn kyllä mielummin lähikaupassani. 

                                                 //Lena

Lähetä kommentti

Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!

Tags

7 Dots Studio AB Studio Aga Baraniak Album Albumi Alcohol Ink altered art Altered books Altered lamp Altered mannequin Art Daily Cafe Art Journal Bloggaritapaaminen Bloggaus Book Binding Bujoilu Bullet Journal Canvas Canvas Corp Brands Cards Cards und More Cards und More Shop Blog Challenge Christmas Craft Stamper Craftaamo Curly Girl Dalsbruk DIY Altered Art DIY bounded book DIY Furniture DIY Home Decor DIY Lamp Doll Finnabair Frank Garcia Gelli Plate Haaste Hand-bound book Hapanjuuri Hiukset Home Huonekaluja Ihonhoito Joulu Junk art Junk Journal Junk style Juomat Just for fun Kakut Kauneushoidot Keittiö Keitto Kemiönsaari Ken Oliver Kierrätystä Kimitoön Kirjan sidontaa Kolmoset Koristeita Kosmetiikka Kosmetiikka ja Hiukset Koti Kurssit Kutominen Kädentaidot Käsinsidottu Laivat Työ Lamppuja Lamps Leipominen Leipä Lifestyle Limor Webber Lindy's Stamp Gang Lontoo Luonnonkosmetiikka Lämpimät Makeat Makramee Matkalaukku Matkustaminen Meikit Mini albums Minialbum Minialbumi Mixed Media More than words challenge Nannan paperi &Helmi Notebook Notting Hill Näyttely Old books Painting Papergarden Perinne ruoat Photography Piirakka Pohdintaa Prima marketing Ravintolat recycling Relics & Artifacts Ruoka Sisustaminen Stampington Company Steampunk Taalintehdas Tags Taidenäyttely Tandiart Tattered Angels Taulu Taulut Painting The Words & Paintery Blog Tilaustyöt Tiluksilla Tim Holz Traveler's Notebook Tutorials Työ Valokuvaus Vanhoista kirjoista Varalusikka Viking Grace Vintage Vuoden Askartelija kilpailu Watercolor painting WorkShop You Tube video Åbo
Lena Blankenstein-Holmström