Eetin synttäreillä

Osa teistä varmasti muistaa ihanan valloittavan Eetin. Mikäli ette niin TÄSTÄ pääsette lukemaan tarinan Eetistä ja miksi hän on niin tärkeä monelle ihmiselle.
Eeti on vuoden aikana käynyt risteilemässä Viking Gracella koska on Ville Vikingin kaveri ja tärkeä sellainen. Olimme myös yhdessä Muumimaailmassa. Sen on sellainen meidän juttu kerran kesässä.TÄSTÄ pääset siihen postaukseen.Viime viikolla kävimme Villen Vikingin kanssa Eetin luona Tampereella. Oli nimittäin juhlan aika. Eetillä oli 8 v synttärit 5.12 ja niitä juhlittiin kotona.Menin itse päivää aiemmin Eetille ja olin yötä. Voi sitä Eetin ilmettä kun soitin ovikelloa. Sydän suli kun näki miten iloiseksi tuli.Illalla ei olisi millään malttanut mennä nukkumaan kun näki äidin ja minut olkkarin sohvalla juttelemassa( ja napostelemassa herkkuja).Itse juhlapäivänä mukana juhlistamassa oli myös Eetin hyvä kaveri Jonas D niinkuin on ollut joka vuosi.Erittäin tärkeä henkilö Eetille.


  Muistoja vuosien varrelta
Tunnelmallinen koti Eetillä ja äidillä.
 Kukas se siellä kurkkii?


Kakku tehtiin Eetin kanssa yhdessä edellisiltana. No auttoi äitikin meitä. Mansikkakakku on Eetin herkkua.
 Nämä kaksi kuvaa kertovat kaiken.Elämä on tässä ja nyt.Nautitaan joka hetkestä.
Tämä ylläoleva kuva sulattaa sydämen.Koskettava ja täynnä tunnetta.




Mitäkö Eetille muuta kuuluu? Valitettavasti kunto on hieman huonontunut. Eetillä on todettu lievä epilepsia joka vaatii vielä lisätutkimuksia  oikean lääkkeen löytämiseksi. Ilmenee yhtäkkisenä kaatumisena joten äiti saa olla kokoajan valppaana koska kohtaus ei anna mitään ennakkovaroitusta. Ruokailun suhteen myös tapahtunut muutos huonompaan. Kaikki ruoka pitää olla todella hyvin soseutettua koska tukehtumisen riski on todella korkea.Ruokien pitää olla tosi kosteutettuja jotta eivät jää kurkkuun.Tämä kaikki on tapahtunut viime tapaamisen jälkeen.Myöskin kaikki juomat pitää sakeuttaa eli pillillä juominen ei enään onnistu. Eeti tarvitsee laitteen, joka auttaa sisään ja uloshengityksessä, kaksoisventilaatiolaite Bipap on aina nukkuessa, pidemmillä automatkoilla sekä välillä myös kovalla helteellä.  Laite on ollut pelastus infektioiden aikana. Äidillä on Bipap kotona ja autossa varoiksi akkukäyttöinen. Bipap laitteiden ja sairaalan kanssa on ollut aika vääntöä, joka ikävä kyllä viime sairaalareissusta päätellen näyttää edelleen jatkuvan. Se on stressaavaa, koska kyse on kuitenkin niinkin tärkeästä asiasta, kuin hengittäminen. Onneksi Eetillä on myös ihanat tutut  lääkärit, joiden kanssa asiat sujuvat hyvin.Äiti on kuitenkin se joka tietää paremmin mikä on hyväksi lapselle kotioloissa.Mikä tässä maassa on vikana kun äiti joutuu taistelemaan lapsensa parhaasta mahdollisesta hoidosta. Ja näitä tapauksia löytyy paljon.Voisiko hallitus vihdoinkin herätä todellisuuteen ja pitää parasta mahdollista huolta oman maan kansalaisista eikä syytää rahaa ulkomaille. Ymmärrän että kriisin aikana pitää auttaa muitakin ihmisiä mutta edelleen oman maan kansalaiset ensin. Säästetään aivan väärässä kohtaa.Terveydenhuolto pitäisi olla kaikkien saatavilla ilman kyyneliä ja taistelutahtoa. Jatkuvasti karsitaan rahaa vanhusten hoidosta, nuorten mielenterveyteen ei riitä rahaa eikä resursseja vaikka aikaisella ongelman puuttumisella pelastettaisiin monta nuorta elämää. Omaishoitajat ajetaan täysin loppuun.He joutuvat jatkuvasti puolustamaan ja taistelemaan omien ja hoidettavan oikeuksista.Mikä on se syy että jonkun ihmisen elämä ja elämän arvo on vähäisempi kuin jonkun muun. Kaikille ei ole vakuutuksia eikä taloudellisia mahdollisuuksia etsiytyä yksityisen terveydenhoidon piiriin.Ja nämä joille se ei ole mahdollista ovat täysin väliinputojia tässä maassa ( kuten myös monessa muussa). Tässä maassa lakkoillaan, matalapalkkaisilta ja köyhyysrajan alapuolella olevilta perheiltä viedään viimeisetkin rippeet ja johtajat nostavat palkkojaan sekä joulubonuksia.Leipäjonot kasvavat koska ihmisillä ei riitä rahat edes välttämättömään.Nämä kaikki ihmiset ovat niitä jotka tarvitsevat kaiken avun myös tuolla terveydenhuollon puolella. Kenenkään suomen kansalaisen ei pitäisi vuoden 2020 vaihtuessa miettiä ostanko ruokaa vai lääkkeitä itselleni, lapselle tai muulle omaiselle. Sellainen ei pitäisi olla sallittua. Perusturva pitäisi olla turvattu. Turvallinen ja lämmin paikka missä asua, tarpeeksi ruokaa,terveydenhoito saatavilla, sekä lääkkeiden saanti turvattu. Tämän maan päättäjät voisivat kuukaudeksi ja nimenomaan talviaikaan elää niissä olosuhtessa ja tuloilla millä osa maamme kansalaisista joutuu elämään. Arvostaisin jos joku päättäjistä sen tekisi.

Tämän kirjoituksen oli tarkoitus kertoa Eetistä mutta mulla menee niin ihon alle kun seuraan miten Eetin äiti joutuu taistelemaan poikansa puolesta koko ajan. On tarpeeksi raskasta äidin seurata pojan heikkenevää kuntoa ja ei niin valoisaa tulevaisuutta. Hänen ei pitäisi joutua miettimään saako apua, onko resursseja, onko rahaa hoitoihin  ja koko ajan olemaan taisteluasemassa.Äidin pitäisi saada nauttia joka hetkestä lapsensa kanssa ilman muita huolia.Nauttia hetkistä,kokea elämän pieniä iloja Eetin kanssa.
Arvostan äitiä suunnattomasti. Nyt kun olin heillä vuorokauden ja katsoin miten tehokkaasti äiti teki kaiken ja miten suurella sydämellä ja rakkaudella hoitaa Eetiä olen hyvin nöyrä tämän edessä.Uskomattoman voimakas nainen joka ei millään tavoin osoita Eetille että on huolissaan tai pelkäisi tulevaa.Onneksi äiti on Eetin äiti. 



//Lena


Post a Comment

Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!

Instagram

Lena Blankenstein-Holmström. Theme by STS.