Tervetuloa aistimaan ja maistamaan joulua vuosimallia 2019. Olen seilannut vuodesta 1980 ja aina yhtä innolla odotan minkälainen on laivan joulupöytä.
Tänä vuonna menun on suunnitellut Ruotsin kokkimaajoukkue johon kuuluu 12 kokkia ja kondittoria, jotka edustavat kapteeninsa Fredrik Anderssonin johdolla Ruotsia monissa kansainvälisissä kilpailuissa.Ruotsin juniorimaajoukkue on suunnitellut joulupöydän nuoremmille vieraillemme.Sieltä löytyy uusia makuja mutta myös ihan ne perinteisemmät lasten suosikit.
Maksapasteijaa,paahdettua sipulia ja pekonia,rullasyltty,Gustavskorv-makkara, savustettua ankkaa,viikunoita ja appelsiinikreemiä,savustettua kalkkunanrintaa sekä joulukinkkua. Olkaa hyvä!
Lihahyytelö
Juuriselleriä,sinappia ja appelsiinia.(vegaani)
Perinteiset laatikot tottakai. Kaikki laatikot paistetaan laivalla.Juurekset meille toimittaa Nevalan Peruna / Potpower Etelä - Pohjanmaalta. Nevalan Peruna on perustettu v 1978. Yritys on merkittävä perunanviljelijä ja Potpower Oy jatkojalostamiseen ja myyntiin keskittynyt yritys.Viljelyalaa on noin 120 hehtaaria ja vihanneksia ja juureksia käsitellään vuodessa noin 7000 tonnia. Koko yrityksen toiminta pellolta lautaselle on ISO 22000 ja ISO 14001 - sertifioitu.Tiesitteko että näin pikkujoulun aikaan laatikoita kuluu viikonlopun aikaan noin 280 kg per laatikko eli yhteensä noin 840 kg.
Poronkäristys sienillä ja sipuleilla
Upeaa ja niin herkullista.
Nakit ja lihapullat kuuluvat monen perheen joulupöytään.
Maksapasteijaa, paahdettua sipulia ja pekonia.
Sillejä ja silakkaa löytyy moneen makuun.
Valkoimassa mm. silakkaa savustetulla kaviaarilla sekä ruohosipulilla, klassikko omastakin lapsuuden kodista; paistettua silakkaa etikkaliemessä ( inlagd strömming), rapusilakkaa.
Herkkuja kuten savustettua siianmätiä Nurmeksesta kuin myös lipeäkalaa.
Oma suosikkini joka joulu on mäti.
Uunipaistettua juuriselleriä,sahramia,lehtikaalia ja sakasanpähkinöitä.(vegaaninen)
Puolukkatartaletti
Vohveli lakkamoussella
Vohveli suklaamoussella ja tyrnimarjoilla.
Vegaaneille on oma jälkkäripöytä. Toki nämä maistuvat myös sekasyöjille.
Makeanhimo talttuu tämän hyllyn äärellä.Olen tehnyt laaduntarkkailua.
Täydellinen ympäristö joulun etkoihin ja jatkoihin. Tyylikäs ympäristö, mahtavat vaihtuvat maisemat, maukasta ruokaa ja hyvää seuraa.
Saako olla aperitiivi aluksi? Sekin hoituu.
Tarjolla ruotsalaisia herkkujuustoja kuten Boxholms fenkoli & tillisiemen yrttijuusto,Kvibille Mild Ädel homejuusto ja saman valmistajan Kvibille Cheddar Ösarp Gård.
Juustopöydän helmenä aito englantilainen Stilton sinihomejuusto( Falbygdens).Sopii täydellisesti yhteen makean piparkakun tai lasillisen portviinin kanssa. Stilton juusto on saanut nimensä samannimisen kylän mukaan.Juustoa saa valmistaa vain kolmessa maakunnassa Derbyshire'ssa, Leicestershire'ssa sekä Nottinghamshire'ssa.
Tässä oli kuvattuna vain murto-osa joulumenusta.Tule meille. Täällä ilo seilaa.
Joulupöytä on tarjolla aina 26.12 asti.Valikoimassa on perinteisiä jouluisia makuja pohjoisesta sekä myös uusia jouluisia ruokia. Tarjolla on myös entistä enemmän kylmiä sekä lämpimiä vegaanivaihtoehtoja.
Post a Comment
Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!