Viime päivinä on sosiaalisessa mediassa hehkutettu laskiaispullaa uudessa muodossa.On kuulemma niin hyvää ettei ihmiset suostu enää muuta syömään.Pakkohan sitä oli testata, Helppo oli tosiaan leipoa mutta......
hankala leikata paloiksi ja syödä. Näissä leikkasin ensin kannen veitsellä ja vasta sitten läpi koko leivoksen.Viimeisissä paloissa huomasin että sakset toimivat kaikkein parhaiten.Ensin saksilla kansi ja sitten pohja. Toinen vaihtoehto olisi ollut leikata palat valmiiksi ja vasta sitten täyte ja kansi paikoilleen. Maku oli ihan kohdillaan eli ihan perus laskiaispullalta maistui.
Linkki ruotsalaiselle sivulle mistä ohjeen bongasin.
Linkki herkkusuun sivulle missä ohje suomeksi,Suomalaisesta versiosta puuttuu kohta missä pullan sisusta sekoitetaan mantelimassan ja maidon kanssa tasaiseksi. Se levitetään pohjan päälle. Eli poista osa pohjan pehmeästä osasta ja sekoita se mantelimassan joukkoon.
Nämä oli helppo ja nopea leipoa. Ei tarvinnut pullia pyöritellä vaan taikina kaulitaan hieman pienemmäksi kuin pelti.Jos on iso pelti kannattaa melkein leipoa taikina puolitoistakertaisena. Itselläni oli kermaa 5dl ja mielestäni sitä oli ihan riittävästi.Tietenkin sekin makuasia.
Makoisaa viikon jatkoa //Lena
Post a Comment
Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!