Lähdin kehittämään sienipiirakkaa ihan tyhjästä. Halusin tehdä sen pyöreään kakkuvuokaan jotta saisin siihen enemmän muotoa.Ei mitään käsitystä onnistuisiko se.
Pohja:
150 gr pehmeää voita
4 dl vehnäjauhoja sekoitetaan monitoimikoneessa tai käsin nyppien.
Lisätään 2 dl juustoraastetta. Minä käytin Valion Cheddaria koska sitä oli jääkaapissa.
Lopuksi lisätään yksi kananmuna.
Painelin sen tiiviisti vuokaan mikä ei ollut ihan helppoa tuon vuoan muodon vuoksi.
Laitoin leivinpaperia vuokaan jotta taikina pysyisi muodossaan. Esipaistoin pohjaa 200 asteessa noin 15 min. Hyvin pysyi kasassa.
Täyte:
Paahda 1 sipuli voissa
Lisää sienet. Minä käytin purkkisieniä mutta toki tuoreet olisi ollut parempia.
1 prk Pirkan kanttarelleja ja 1 prk Sauvon säilykkeen suolasieniä.
Sienet ja sipuli saavat kypsyä hiljalleen kannen alla.
Lisäsin noin 100 gr Koskenlaskija voimakasta sulatejuustoa sekä noin 1 dl ranskan kermaa.
Mausteeksi suolaa sekä mustapippuria.Lopuksi lisäsin hieman cheddaria ja annoin kastikkeen kiehua kasaan. Seoksesta tuli hieman liian paksua joten lisäsin tilkan tavallista kermaa.
Täyte vuokaan ja pinnalle jälleen cheddaria. 200 astetta uunin keskiosassa noin 25 min.
Juustosta irtosi aika paljon rasvaa kuten näkyy.
Mulla oli tarkoitus paahtaa pekonit sienien joukkoon muta unohdin. Päädyin siis paahtamaan pekonit uunissa ja lisäsin sen valmiin sienikakun päälle.Kakun pitää antaa jäähtyä kunnolla ennen kuin sen yrittää irroittaa vuoasta.Vuokahan oli tarkoitettu kakkuihin eikä piirakoihin ja muoto on aika hankala. Sienikakusta tuli todella hyvä. Muuttaisinko jotain? Tekisin hieman pienemmän pohjataikinan tuohon vuokaan. Nyt oli aavistuksen verran liian paksu. Tarjoaisin tämän vihersalaatin, tomaatin ja ehkä marinoidun punasipulin kera. Musta on äärettömän hauskaa olla kokeileva kokki.Välillä mulla ei ole hajuakaan mitä olen tekemässä mutta sehän tässä on niin hauskaa. Kunhan se on sinne päin.
Kiitos kun piipahdit blogissani!
//Lena
Post a Comment
Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!