Kohti unelmaa

Vihdoinkin voi kertoa jotain mitä itse olen jo tiennyt syksystä. Minulla on ilo ja kunnia kutsua itseäni taiteilijaksi.Mietitte varmaan että miksi. No kerron sen teille. 


Syksyllä minut hyväksyttiin Suomen Taiteilijat ry taiteilijajäseneksi. Vieläkin  muistan sen tunteen kun sain sähköpostia sieltä. On suuri kunnia kuulua tähän taitavaan ja taiteelliseen yhdistykseen.



Suomen Taiteilijat ry on valtakunnallinen vuonna 1968 perustettu vapaa taideyhdistys.

Ajatuksen yhdistyksen perustamiseen antoi 1960-luvulla voimistunut radikaaleja ilmaisuja suosiva taidesuuntaus, jolloin perinteistä figuratiivista taidetta alettiin sysätä syrjemmälle. Tämä tapahtumaketju antoi kimmokkeen uuden taideseuran, Suomen Taiteilijat ry:n perustamiselle, jonka tarkoituksena on perinteisen taiteen puolustaminen. Vaikkakin viime vuosina näkemysten kirjo näyttelyissämme on laajentunut, on perusajatus säilytetty.

Yhdistys toimii yhdyssiteenä eri puolilla Suomea työskenteleville kuvataiteilijoille ja kuvanveistäjille järjestäen jyrytettyjä näyttelyitä, kursseja, opintomatkoja ja muita virikkeitä.

Yhdistyksen jäsenten kouluttautuminen on varsin laajaa muodostuen itseoppineista taidekorkeakoulutuksen suorittaneisiin. Hallitus hyväksyy uudet jäsenet työnäytehakemusten perusteella.

Yhdistys julkaisee joka 5. vuosi omakustanteista matrikkelia, jossa jäsenistön henkilötietojen lisäksi esitellään värikkäitä teoskuvia.

Yhdistys on lunastanut paikkansa yli 50-vuotisen toimintansa aikana maamme monisärmäisessä taiteen kentässä.
--------------------
------------------------
---------------------------
Loppusyksystä sain myös vahvistuksen että minut on hyväksytty kansainväliseen
 Associationiin. Tieto on julkaistu tänään heidän sivuilla.
Leijun niin jossain todella korkealla tämän kaiken takia. On ilo ja kunnia tällaiselle saariston/tehtaan  tytölle päästä askeleen lähemmäs unelmaa. TÄSTÄ linkki sivulle missä kaikki taiteilijat esitelty.

WHAT IS HIAA?
The Helsinki International Artists’ Association was founded in 2008 by Susan Wilander as a registered artists’ association as an inclusive association for residents of Finland. It has grown into a successful association with over 50 members, all artists who live or work in Helsinki but hail from all around the world. With their diverse backgrounds, cultures and beliefs, artists from HIAA work together to create a place where artists can meet, talk and create.

HIAA organizes a variety of activities throughout the year, ranging from workshops to exhibitions and participating in festivals as well as supporting its member’s solo exhibitions and events.

The board is dedicated to displaying our international member’s work to the public and creating a community that supports and expands the international culture in Finland.

HIAA is a member of Union of Finnish Art Association’s (www.skjl.fi) since August 18th, 2016.

Koska olen taiteilijajäsen HIAA.ssa kuulun automaattisesti Suomen Kuvataidejärjestöjen liittoon
                                                              sekä



Näin voi käydä kun uskoo itseensä ja tekee juuri sitä omannäköistä taidetta. Ei lannistu vaikka kaikki ei aina suju niinkuin haluaisi tai toivoisi. Kaikella on tarkoituksensa. Niin minä uskon ja aina uskonut vaikka välillä tehnyt mieli heittää kaikki siveltimet ja maalit ulos ikkunasta.


// Lena


4 comments

Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!

Instagram

Lena Blankenstein-Holmström. Theme by STS.