Yö joka ei koskaan unohdu

Tämä oli yö joka ei koskaan unohdu ja joka muutti kaiken. Tapahtui jotain mitä kukaan ei koskaan kuvitellut tapahtuvan meidän lähivesillä. Kaikki tietävät mistä on kyse.Estonia. Pelkästään tämän kirjoittaminen tuo tunteet pintaan ja kylmät väreet ihon pintaan.


 Minä aloitin meriurani MS Viking Sallylla 8.7.1980. Alus myytiin myöhemmin Estlinelle ja kastettiin uudestaan MS Estoniaksi.
Olin Viking Sallylla töissä runsaat 9 vuotta. Tämä kuva vuodelta 1983 Turun satamassa.

Viking Sallyn komentosilta kuvattu 1987


M/S Estonian uppoaminen tapahtui 28.9.1994 klo 01:50.Alus oli matkalla Tallinnasta Tukholmaan johon aikataulun mukaan sen olisi pitänyt saapua 9:30.
Mutta matka katkesi Utön saaren eteläpuolella. Kello 01:20 alukselta lähetettiin ensimmäinen hätäkutsu. Viimeinen tutkahavainto  saatiin Mariellalla klo  01:50 jonka jälkeen se katosi.




Paikalle saapuneita pelastajia:
  • M/S Mariella kääntyi kohti Estoniaa kello 1.32 ja saapui kello 2.12
  • M/S Silja Europa kääntyi kohti Estoniaa kello 1.40 ja saapui kello 2.30
  • M/S Silja Symphony kääntyi kohti Estoniaa kello 1.50 ja saapui kello 2.40
  • M/S Isabella kääntyi kohti Estoniaa kello 1.55 ja saapui kello 2.52
  • GTS Finnjet kääntyi kohti Estoniaa kello 1.33 ja saapui kello 3.20.


Estonia lepää  kansainvälisellä merialueella koordinaateissa 59°22.9′N, 21°41.0′E .
Hylky lepää noin 80 metrin syvyydessä.


Muistan itse täysin tuon aamun kun puhelin soi kotona ja miehelleni soitettiin että turha lähteä töihin koska MS Isabella myöhässä onnettomuuden takia.Itse olin tuolloin hoitovapaalla silloisesta työpaikastani MS Viking Cinderellasta Avasimme telkkarin ja karu totuus paljastui. Se päivä kului seuratessa uutisia herkeämättä.Tunteet pinnassa niinkuin monella muullakin.Oli tapahtunut jotain mitään kukaan ei koskaan kuvitellut tapahtuvan. On kolme tapahtumaa jotka eivät koskaan unohdu; Estonia, 9/11 ja tsunami. Varmaan jokainen aikuinen muistaa nämä kolme tapahtumaa ja missä juuri silloin oli.
Palatakseni Estoniaan. En tässä sen enempää pohdi onnettomuuden syitä. Siitä on valtavasti tietoa saatavilla muuallakin.TÄSTÄ linkki Estlinen sivulle missä on matkustajalistat sekä henkilökunnan jäsenten nimet jotka olivat tuona kohtalokkaana yönä töissä.
Ensi yönä tulee kuluneeksi 25 vuotta tuosta hirveästä katastrofista joka ei koskaan unohdu eikä sen pidäkään unohtua. Palatessani takaisin töihin olivat turva asiat huomattavasti tiukemmat kuin aiemmin.En tarkoita että ne aiemminkaan oli retuperällä mutta tuo onnettomuus muutti monta asiaa. Henkilökuntaa koulutetaan jatkuvasti ja harjoitukset laivalla ovat pakollisia. Henkilökuntaa koulutetaan niin maissa kuin merellä.On kyse omasta sekä meidän vieraiden turvallisuudesta. Jokaisen on tiedettävä tarkalleen oma tehtävä ja miten toimia eri tilanteissa niin stressaavissa kuin yllättävissä.Siksi meillä on myöskin yhteisiä harjoituksia ulkopuolisten tahojen kanssa.Tuo tapahtuma on myös opettanut katsomaan aina hätäpoistumistiet missä ikinä sitten olenkaan. Laivat, hotellit, isot ostoskeskukset jne.
Varsinkin hotellit on sellaiset mistä aina tarkastan lähimmät hätäpoistumistiet.Se tieto voi pelastaa oman ja ehkä myös jonkun muun hengen.Itselläni ei ollut vaikeuksia palata töihin laivalle, monelle se oli ja he päätyivät lopettamaan meriuransa. Estonian onnettomuus on myös herättänyt pelkotiloja matkustajissakin. Jos on luvattua myrskyä aika herkästi ihmiset muuttavat matkustuspäivää. Sekin on ymmärrettävää.Varmaan moni myös pelkää lentämistä eri onnettomuuksien jälkeen. Ihminen vain toimii niin.
Olen aina kunnioittanut merta. Meri on kiehtova elementti mutta sitä ei pidä aliarvioida. Merellä ei kuulu pelleillä ja joka kerta kun liikkuu vesillä ajattele turvallisuutta eli pelastusliivit päälle. Pelastusliivit eivät kaikkia Estonialla pelastaneet. Sääolosuhteet olivat hyytävät ja vedessä ei kauan selvinnyt. En edes pysty kuvittelemaan näiden ihmisten kauhua ja voimattomuutta luontoa vastaan. Alus upposi nopeasti ja valtavalla voimalla. Me jotka olemme harjoitelleet niin Maarianhaminan kuin Lohjan meripelastuskeskuksissa tiedämme kuinka vaikea on yrittää päästä pelatuslauttaan vaatteet ja pelastusliivit päällä. Altaaseen pystytään luomaan aaltoja, sadetta, tuulta,siellä on pimeää. Ja silti se vaatii hirmu voimanponnisteluja päästä lauttaan sisälle. Ja nuo olosuhteet ovat pientä verrattuna siihen myrskyävään mereen todellisissa olosuhteissa. Siksi kunnioitan merta ja muitakin luonnonvoimia.Ihminen jää usein miten kakkoseksi. 
Estonialla oli tuona yönä 989 ihmistä, joista 852 sai surmansa. 94 matkustajaa sekä 43 miehistön jäsentä saatiin pelastettua. Menehtyneiden joukossa oli 17 maan kansalaisia. Suurin osa uhreista virolaisia ja ruotsalaisia. Suomalaisia menehtyi 10.
Meidän alusten hyteissä on turvaohje. Siinä kerrotaan mikä on juuri sinun kokoontumisasema tarvittaessa. Siellä on myös selostettu hälytysääni ja sen merkitys.Tärkeintä hälytyksen sattuessa on olla rauhallinen ja totella miehistön ohjeita. Heihin pitää luottaa. He osaavat neuvoa mihin mennä, miten pelastusliivit puetaan jne.
Yleinen hälytysääni on 7 lyhyttä ja yksi pitkä äänimerkki.Silloin alamme evakuoimaan laivaa. Evakuoimme eri kokoontumisasemille riippuen tilanteesta. Turvaorganisaatio on hyvin suunniteltu ja kaikki on loppuun asti hiottu. Pääasia on totella henkilökuntaa. He pitävät kaikista huolta.
Koska alusten liikennöinnin aikana suoritetaan myös turvaharjoituksia voi silloinkin kuulua hälytysääniä. Mutta niistä kuulutetaan aina etukäteen jotta emme aiheuta turhia pelkotiloja vieraillemme.
Itselleni tuottaa vieläkin vaikeuksia katsoa kuvia uponneesta Estoniasta. Kuitenkin vietin siellä 9 vuotta elämästäni ja moni  paikka on täysin tunnistettavissa haverin jälkeen. Portaikot missä itse liikkunut, autokansi jne.
Toivon että Estonia saa ikuisesti levätä rauhassa merenpohjassa ja sen hautarauhaa kunnioitettaisiin. Se on monen ihmisen lopullinen leposija ja aina kun Estoniasta kirjoitetaan repii se kipeitä haavoja auki heissä ketä onnettomuus kosketti läheisesti.
Kunnioitetaan kaikki onnettomuudessa menehtyneitä ja heidän läheisiään, voimia onnettomuudesta selvinneille ja myös pelastus/ lääkintähenkilökunnalle niin maissa kuin kuin merellä.Onnettomuus kosketti tuhansia ihmisiä ja emme saa unohtaa sitä. Niinkuin emme unohda myöskään Titanicin onnettomuutta. Valitettavasti maailmassa tapahtuu jatkuvasti suuronnettomuuksia, luonnonkatastrofeja joista osasta uutisoidaan ja osasta ei. Kaikki menetetyt ihmishenget ovat yhtä tärkeitä eikä mitään saisi pitää toista tärkeämpänä.
Tiedän että tänä yönä olen hereillä juuri Estonian uppoamishetkellä ja on vaikeaa saada unta. Olen nimittäin töissä ja laiva on täyteen varattu niin risteilijöitä ja reittimatkustajia.Elämä jatkuu ja näin sen kuuluu mennä.


RIP Estonia ja kaikki siinä onnettomuudessa menehtyneet.


//Lena

4 comments

  1. Muistan, miten työpaikalla hiljennyimme radion ääreen ja kyyneleet virtasivat poskille. Asuin Kerttulinkadulla, yksiössä, jossa oli leveät ikkunalaudat. Istuin, katsoin, miten helikopterit lensivät Tyksiin ja takaisin merelle. Itkin. Totuus onnettomuudesta konkretisoitui. Annetaan uhrien levätä rauhassa <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli päivä joka hiljensi Suomen.Ja monta päivää myös sen jälkeen.Sanaton ja surullinen.

      Delete
  2. Kyllä silmät kostuu, jo kun alkaa lukemaan tästä aiheesta.
    Parin sanan jälkeen jo, sillä ainakin osittain tietää mitä kirjoitus koskee.

    Todella surillinen tapahtuma, toivottavasti saavat hautarauhan! <3

    Itse olin tämän tapahtuessa vasta 12-vuotias, mutta on jäänyt mieleen vaikken varmaan
    niin uutisia ja lehtiä tarkasti seurannutkaan. Kosketti kyllä ja muistan, että kylässä koulukaverini luona soitettiin uudelta cd:ltä hyvää, mutta koskettavaa musiikkia. Pidettiin kahdestaan kappaleen ajan hiljainen hetki.

    ReplyDelete

Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!

Instagram

Lena Blankenstein-Holmström. Theme by STS.