Kuningattaren jalanjäljillä

Jos on Lontoossa on myös ihan must käydä Kuninkaallisen palatsin huudeilla. Siis suunta kohti Buckinghamin palatsia. Tästä linkki linnan sivulle. Matkasimme Fian kanssa maanalaisella lähemmäksi palatsia ja lopun matkaa kävelimme läpi upean puiston ja ruusutarhan.
Meidän lähin asema on Queensway ja määränpää oli Hyde Park Corner. Tuona päivänä kaupungilla oli suuri mielenosoitus missä vastustettiin Brexitiä.Lehtien mukaan paikalla oli 500 000 mielenosoittajaa. Tarkkaa lukua ei varmaan kukaan tiedä.Pääministeri on ilmoittanut kantansa että uutta äänestystä ei tule.
 


Annan kuvien puhua puolestaan. Nauttikaa kuninkaallisesta loistosta.





Siinä se kuuluisa parveke on missä kuninkaalliset ovat juhlallisuuksissa tervehtimässä kansalaisia.











Muutama sata metriä palatsista sijaitsee The Queen´s Gallery. Täällä oli myynnissä kaikkea mitä ilman kyllä pystyt elämään.Kauniita astioita, koruja , leluja ja sisustustuotteita. Itselleni ostin täältä pikkuruisen kassin joka maksoi muistaakseni 4 puntaa.Olisihan se hienoa kattaa päivällinen tuollaisilla kuninkaallisilla astioilla mutta olivat ihan käsittämättömän kalliita. Ja toisekseen eivät sopisi meidän kotiin.





 Tämä koristetyyny maksoi 75 puntaa.











 Hyllyllinen pehmo corgeja. Yksi näistä lähti mun mukanani suomeen.

Nämä pikkuruiset astiat oli niin söpöjä mutta myös kalliita.Olisivat olleet ihanan turhakkeita mutta söpöjö vaikka johonkin askarteluprojektiin.

 Tai vaikka näin kuten kuvassa.




 Toivottavasti pidit kuninkaallisesta loistosta.

                                                            //Lena

Lähetä kommentti

Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!

Tags

7 Dots Studio AB Studio Aga Baraniak Album Albumi Alcohol Ink altered art Altered books Altered lamp Altered mannequin Art Daily Cafe Art Journal Bloggaritapaaminen Bloggaus Book Binding Bujoilu Bullet Journal Canvas Canvas Corp Brands Cards Cards und More Cards und More Shop Blog Challenge Christmas Craft Stamper Craftaamo Curly Girl Dalsbruk DIY Altered Art DIY bounded book DIY Furniture DIY Home Decor DIY Lamp Doll Finnabair Frank Garcia Gelli Plate Haaste Hand-bound book Hapanjuuri Hiukset Home Huonekaluja Ihonhoito Joulu Junk art Junk Journal Junk style Juomat Just for fun Kakut Kauneushoidot Keittiö Keitto Kemiönsaari Ken Oliver Kierrätystä Kimitoön Kirjan sidontaa Kolmoset Koristeita Kosmetiikka Kosmetiikka ja Hiukset Koti Kurssit Kutominen Kädentaidot Käsinsidottu Laivat Työ Lamppuja Lamps Leipominen Leipä Lifestyle Limor Webber Lindy's Stamp Gang Lontoo Luonnonkosmetiikka Lämpimät Makeat Makramee Matkalaukku Matkustaminen Meikit Mini albums Minialbum Minialbumi Mixed Media More than words challenge Nannan paperi &Helmi Notebook Notting Hill Näyttely Old books Painting Papergarden Perinne ruoat Photography Piirakka Pohdintaa Prima marketing Ravintolat recycling Relics & Artifacts Ruoka Sisustaminen Stampington Company Steampunk Taalintehdas Tags Taidenäyttely Tandiart Tattered Angels Taulu Taulut Painting The Words & Paintery Blog Tilaustyöt Tiluksilla Tim Holz Traveler's Notebook Tutorials Työ Valokuvaus Vanhoista kirjoista Varalusikka Viking Grace Vintage Vuoden Askartelija kilpailu Watercolor painting WorkShop You Tube video Åbo
Lena Blankenstein-Holmström