Tein pitkin syksyä paperimassasta erilaisia projekteja ja tässä nyt osa niistä. Nyt ollaan joulun tunnelmissa.
Ylläoleva matala tarjotin tehty wc paperista.
Tämä kulho tehty paperisilpusta mitä olen tuolta laivalta kantanut kotiin. Meillä siellä iso paperisilppuri ja mikä sen helpompaa kun sitä ei tarvitse kotona tehdä. Toki meiltä ei löydy edes niin paljon paperia mitä tarvitsen ja kannatan kierrätystä ennen kaikkea.
Tämäkin kulho tehty töistä tuodusta paperisilpusta.
Tämäkin kulho tehty töistä tuodusta paperisilpusta.
Kaikki alla olevat on tehty wc paperista.
Nämä kaksi tunkevat kuononsa joka paikkaan.
Wc paperista tehdyt ovat huomattavasti kevyempiä ja mutta ihanan valkoisia.
Oikean vesi-liima määrän löytäminen vei oman aikansa. Puhumattakaan kuivumisesta. Kannattaa antaa kuivua ihan rauhassa.
Toin laivalta printtipaperisilppua ja siitä tehdyt kulhot ovat huomattavasti painavampia ja tukevampia. Pidän niiden rouheudesta sekä tuosta hieman betonia muistuttavasta tekstuurista.
Kivaa mutta aikaa vievää puuhastelua. Kesällä huomattavasti nopeampaa ja siistimpää kun kaiken voi tehdä pihalla.
Kokeile ihmeessä!
Rauhallista Joulua!
//Lena
Post a Comment
Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!