Mulla ollut todella pitkään luovuus ihan hukassa. Syitä on monia. Nyt yritän herätellä henkiin pikkuhiljaa tuota luomispuolta.Vaikea oli aloittaa mutta idea syttyi kun näin pinon kankaita. Joukossa oli raakakangasta joka oli luonnonvalkoista. Keitin vahvaa kahvia ja teetä. Värjäsin kankaan niillä.Sillä saa hieman vintage sävyä.
Ensimmäisen kerran elämässäni kokeilin kirjailua. Olin säästänyt edesmenneen äitini vanhat langat.Pistoista ei mitään tietoa vaan tein ihan fiilispohjalla.Ennen kirjailtiin lakanoihin ja pyyhkeisiin nimikirjaimet. Minä kirjailin seinävaatteeseen.
Enkelin siivet tehty vanhoista kirjansivuista ja ommeltu käsin kankaaseen.
Puuhelmiä
Siinä se nyt on valmiina.
Taskussa myös samasta kankaasta tehty albumi valokuvia varten.
Seinävaatteen koko on 160 x 62cm. Olen todella iloinen että aloitin tämän projektin joka kesti muutaman päivän.Ehkäpä luovuus on taas löytynyt tai ainakin osa siitä.
//Lena
Post a Comment
Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!