Kohti joulua

Pienin askelin kohti joulua.Huomenna on ensimmäinen adventti ja myöskin ensimmäinen kynttilä sytytetään.Koska on ollut niin tylsän harmaata niin kotimme on jo jokseenkiin jouluisessa asussa.Pidän paljon pienistä valolähteistä ja niitä löytyy täältä varmaan yli 20.
Huonekuusi ja Sten Bengtsonin Luciatåg.Tuon onnistuin saamaan Tukholmasta kiitos työkaverini.Olisi sen suomestakin saanut mutta oli puolet edullisempi Ruotsissa.Huonekuusen laitoin vanhaan Arabian kulhoon.


Neljässä ikkunassa loistaa punaiset aika perinteiset tähdet. 
 Joulukuusi mikä on ympäri vuoden meidän seinälle.Muistaakseni tein tuon 2017.
 Kanto valaistuna



Tilda käy vähän maistelemassa huonekuusta. Saa nähdä kauanko meillä on tämä kuusi jäljellä. Kolme kissaa sitä aikajoin käy nuuhkimassa.
Aamulla askartelin vielä oveen havukranssin.Eilen kävin Plantagenista ostamassa havun-  sekä eukalyptyksen oksia. Kaikki muu materiaali löytyi kotonta. Pohjana rautalankaa ja riippakoivun oksia.Toinen on käsitelty hopeanvärisellä vahalla ja toinen kuparinvärisellä.






 Tämä on heman pienempi ja on tilaustyö ystävälle.





Jouluinen  perhepäivällinen.  Ensimmäinen kerta kun meidän perheessä syödään jouluruokaa näin varhaisessa vaiheessa.Ei kai se haittaa? Maistui todella hyvältä ja nyt on aika täyteläinen olo.


Jennifer oli leiponut täytekakun.Huumaavan hyvää. Täytteenä suolainen karamelli.Päällä popcornia, macaronseja ja Ferrero Roches makeisia.Täydellinen kombinaatio.Tytär on taitava leipoja.


Hilda ja lucia kulkue
Oli upea ilma ulkoiluun. Kävin pienellä lenkillä päivällä ja sen verran viileää että sain laitettua uuden myssyni päähän.Huomenna saa avata ensimmäisen luukun kalenterista ja multa löytyy niitä kolme.Niihin palataan huomenna.

Elämä hymyilee.

//Lena

Lähetä kommentti

Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!

Tags

7 Dots Studio AB Studio Aga Baraniak Album Albumi Alcohol Ink altered art Altered books Altered lamp Altered mannequin Art Daily Cafe Art Journal Bloggaritapaaminen Bloggaus Book Binding Bujoilu Bullet Journal Canvas Canvas Corp Brands Cards Cards und More Cards und More Shop Blog Challenge Christmas Craft Stamper Craftaamo Curly Girl Dalsbruk DIY Altered Art DIY bounded book DIY Furniture DIY Home Decor DIY Lamp Doll Finnabair Frank Garcia Gelli Plate Haaste Hand-bound book Hapanjuuri Hiukset Home Huonekaluja Ihonhoito Joulu Junk art Junk Journal Junk style Juomat Just for fun Kakut Kauneushoidot Keittiö Keitto Kemiönsaari Ken Oliver Kierrätystä Kimitoön Kirjan sidontaa Kolmoset Koristeita Kosmetiikka Kosmetiikka ja Hiukset Koti Kurssit Kutominen Kädentaidot Käsinsidottu Laivat Työ Lamppuja Lamps Leipominen Leipä Lifestyle Limor Webber Lindy's Stamp Gang Lontoo Luonnonkosmetiikka Lämpimät Makeat Makramee Matkalaukku Matkustaminen Meikit Mini albums Minialbum Minialbumi Mixed Media More than words challenge Nannan paperi &Helmi Notebook Notting Hill Näyttely Old books Painting Papergarden Perinne ruoat Photography Piirakka Pohdintaa Prima marketing Ravintolat recycling Relics & Artifacts Ruoka Sisustaminen Stampington Company Steampunk Taalintehdas Tags Taidenäyttely Tandiart Tattered Angels Taulu Taulut Painting The Words & Paintery Blog Tilaustyöt Tiluksilla Tim Holz Traveler's Notebook Tutorials Työ Valokuvaus Vanhoista kirjoista Varalusikka Viking Grace Vintage Vuoden Askartelija kilpailu Watercolor painting WorkShop You Tube video Åbo
Lena Blankenstein-Holmström