Valokuvausta ja pala historiaa

Kaiken askartelun lisäksi minua kiehtoo valokuvaus jota olen ihan pienestä asti harrastanut.
Tänään oli niin hieno ilma joten lähdin kuvaamaan muutamaa kohdetta Turussa johon
olen suunnitellut meneväni jo pitemmän aikaa.Ensimmäinen niistä on Turun Kolerahautausmaa
Itäharjulla Vanhalla Littoistentiellä. Valitettavasti jäljellä on enää 7 hautaa.Puiset ristit kadonneet 
multiin aikoja sitten.Kolera levisi Intiasta muualle maailmaan 1800 luvun alussa.
Tautia tavattiin Suomessa ensimmäisen kerran 1831.Ensin tartuntoja todettiin Viipurissa ja myöhemmin 
kesällä Helsingissä ja lopuksi Turussa. Tuon kesän aikana Suomessa sairastui noin 1200 ihmistä ja puolet heistä menehtyi.Turussa epidemian alussa menehtyi 230 ihan ensimmäisten kuukausien aikana.Vuoden 1832 alussa Turussa oli sairastuneita 570 asukasluvun ollessa tuolloin noin 11000.Kolera riehui Turussa vuosisadan loppuun saakka. Koleraan menehtyneitä ei saanut haudata normaali hautapaikoille ja juuri tuo Itäharjun hautausmaa oli Turun ensimmäinen. Toinen vastaava löydettiin 2011 Kakolanmäestä arkeologisten kaivauksien yhteydessä.Kolera levisi huonon hygienian vuoksi mutta se ei pelkästään ollut köyhällistön sairaus. Itäharjulle on haudattu myös Turun varakkaimpiin kuuluvia ihmisiä.

Turun Kolerahautausmaa
Cholera burial in Turku


Ainoa portti hautausmaalle
                                                      Nahkurimestari Christopher Richter
             Richterin omistamassa talossa kokoontui Suomen senaatti vuosina 1809 - 1819

                                                      Lääninkamreeri Gustaf Wänerberg



                                        Leipurioltermanni ( ammattikunnan vanhin) Carl Wahlgren

                    Piirilääkäri Mathias Åkerberg jonka tyttären pojan poika oli Jean Sibelius


Kauppias Gabriel Leinberg





                                                     Lukion lehtori  Anders Gustaf Simelius
                                                 Hovioikeudenneuvos Ad. Fr. Tandefelt

                                     Kauniita yksityiskohtia vanhassa rautaportissa
  Koleraepidemian puhjetessa 1831 Kolerakomitean jäsenet kulkivat alueillaan valkoinen
side käsivarressa. Koleratapauksen sattuessa talon portti suljettiin eikä ketään päästetty sisälle.
Elintarvikkeita annettiin päivittäin ainoastaan ikkunan kautta.Hautaamiset toimitettiin yöaikaan soihtujen valossa.Tauti hävisi 1900 luvun alussa muta pelko sen uusiutumisesta piti ihmisiä otteessaan vuosikymmenien ajan.
Tuo hautausmaa on kaunis vaikka on keskellä teollisuusaluetta. Vanhoja puita ja niiden seassa enää 7 hautaa.Toivottavasti tuota aluetta suojellaan eikä ajan myötä tuhota synkkää palaa Turun historiasta.
                 

                                          -Lena-



Lähetä kommentti

Kiitos kun vierailit blogissani.Thank you for stopping by!

Tags

7 Dots Studio AB Studio Aga Baraniak Album Albumi Alcohol Ink altered art Altered books Altered lamp Altered mannequin Art Daily Cafe Art Journal Bloggaritapaaminen Bloggaus Book Binding Bujoilu Bullet Journal Canvas Canvas Corp Brands Cards Cards und More Cards und More Shop Blog Challenge Christmas Craft Stamper Craftaamo Curly Girl Dalsbruk DIY Altered Art DIY bounded book DIY Furniture DIY Home Decor DIY Lamp Doll Finnabair Frank Garcia Gelli Plate Haaste Hand-bound book Hapanjuuri Hiukset Home Huonekaluja Ihonhoito Joulu Junk art Junk Journal Junk style Juomat Just for fun Kakut Kauneushoidot Keittiö Keitto Kemiönsaari Ken Oliver Kierrätystä Kimitoön Kirjan sidontaa Kolmoset Koristeita Kosmetiikka Kosmetiikka ja Hiukset Koti Kurssit Kutominen Kädentaidot Käsinsidottu Laivat Työ Lamppuja Lamps Leipominen Leipä Lifestyle Limor Webber Lindy's Stamp Gang Lontoo Luonnonkosmetiikka Lämpimät Makeat Makramee Matkalaukku Matkustaminen Meikit Mini albums Minialbum Minialbumi Mixed Media More than words challenge Nannan paperi &Helmi Notebook Notting Hill Näyttely Old books Painting Papergarden Perinne ruoat Photography Piirakka Pohdintaa Prima marketing Ravintolat recycling Relics & Artifacts Ruoka Sisustaminen Stampington Company Steampunk Taalintehdas Tags Taidenäyttely Tandiart Tattered Angels Taulu Taulut Painting The Words & Paintery Blog Tilaustyöt Tiluksilla Tim Holz Traveler's Notebook Tutorials Työ Valokuvaus Vanhoista kirjoista Varalusikka Viking Grace Vintage Vuoden Askartelija kilpailu Watercolor painting WorkShop You Tube video Åbo
Lena Blankenstein-Holmström